KERRO KOKEMUKSIASI, JAA RUUSUJA TAI RISUJA. SANA ON VAPAA!



Lähetä palautteesi minulle sähköpostiin osoitteeseen merja.nuora(at)valkoinenvalo.fi


14.12.2016

Kirjallinen tulkinta toi todella selkeyttä, valoa, uskoa ja luottamusta elämään. Huh huh, aikamoisesti nieltävää, mutta iso kiitos! Selkiytti paljon asioita, jotka mukamas ”tiedän”, mutta en kuitenkaan. Oikein ihanaa joulunodotusta <3

Johanna Karhu




26.2.2015

Kävin Merjan luona MEM-istunnossa kurkistamassa menneisiin elämiin. Vaikka aluksi jännitin, sai Merja rauhallisella ja empaattisella ohjauksellaan minut rentoutumaan ja pääsin kokemaan asioita edellisten elämien osalta. Mieleeni jäi istunnosta myös eräs yksityiskohta jota tutkin jälkeenpäin. Hämmästyksekseni olen huomannut, että tämä yksityiskohta on todellakin pitänyt paikkaansa kyseisessä kulttuurissa ja merkityksessä, joka sillä aikoinaan oli.

Istunnosta jäi lämmin ja jollain tapaa hyvin helpottunut olo. Tunsin, että Merja todella halusi auttaa minua ja kulkea tätä matkaa kanssani. Myös rauhallinen ja kiireetön ympäristö tuki rentoutumistani. Voin lämpimästi suositella MEM-istuntoa, koska omalta kohdaltani se oli puhdistava ja mielenkiintoinen kokemus.

Leppäkerttu



20.10.2013

Kävin Merjan luona selvännäköistunnossa parisen viikkoa sitten. Suhtautumiseni kaikenlaisiin ennustuksiin on ollut skeptinen ja on suorastaan harmittanut joidenkin tuttavien tukeutuminen siihen, mitä ventovieras ihminen tulkitsee tulevaksi. Omissa elämän vaikeuksissa olen hakenut aina ihan maallista apua, jos apua olen tarvinnut. Nyt tänä syksynä oli olo, että kaikkea muuta on kokeiltu ja miksen kävisi vielä selvännäkijällä. Merja tuli valituksi siksi, että alastaan huolimatta vaikutti maalaisjärkiseltä.
 
Istunto oli todella erikoinen kokemus. Viesti, jonka sain, oli minulle merkittävä. Merjan mukaan se tuli henkimaailmasta, eikä minulla sikäli ole kauheaa tarvetta väittää vastaan, että edesmennyt oli kyllä varsin tunnistettava. Olen mietiskellyt viestiä paljon. Kyse ei ole ennustuksesta, se on neuvo ja kannustus tiettyyn suuntaan, joka onkin hukassa ollut.
Olen ajautunut keskustelemaan kokemuksesta sukulaisteni kanssa. Olen kuullut aiemmista sukupolvista asioita, joista muuten ei ehkä olisi koskaan tullut puhuttua. Sekin on ollut tärkeää.

Olen kuunnellut myös Merjan hypnoosilevyä. Saapa nähdä, onko sillä ajan kuluessa vaikutusta.
 
Kiitos Merja!
 
Nimim. Lämmin tunne




29.5.2012

Hei Merja,

sinulla on kyllä aivan uskomattoman hieno lahja! Kiitos kovasti ihanasta auragrafiasta ja tulkinnasta, olen saanut molemmista paljon iloa ja uutta energiaa! Luin tekstiä vähän tippa silmässä, mutta ihan hyvällä tavalla näin. 

Kiitos, kiitos!
Mervi




21.12.2011

Osallistuin Valhallassa vuoden 2011 peruskurssille. Lähdin kurssille uteliaana ja avoimin mielin. En olisi uskonut, kuinka paljon voimaannuttavaa energiaa siitä itselleni sain. Samalla oli hienoa huomata, kuinka kurssin anti muutti itseäni ja samalla myös läheisiäni. Olo oli jokaisen kurssipäivän jälkeen ja pitkään sen jälkeenkin suorastaan ihmeellinen ja jaksoin taas jaksaa arjen pyöritystä täysin erilaisena.

Nyt kun summaan koko tätä vuotta jonka olen kurssilla ollut, niin täytyy ihmetellä miksi en jo aiemmin osallistunut kurssille. Sain kurssilta myös paljon uusia, ihania, samanhenkisiä ihmisiä ystävikseni ja ilokseni voin todeta, että on hienoa huomata miten tämän kiireisen ja hektisen elämän hetkellä osaa nykyisin suhtautua erilailla asioihin. On hienoa huomata kuinka on saavuttanut sisäisen rauhan =)

Kiitokset Merja ja ihanat kurssikaverit!
<3 Marjaana




26.1.2011

Voin sanoa, etten tiennyt mitä odotin, kun menin Merjalle regressiohypnoosiin 17.1. Minua oli jo pitkään kaihertanut jokin
selvittämätön suru, joka tuntui syvältä ja hankalasti tavoitettavalta. Se heijastui parisuhteeseen, mutta ennen kaikkea minun ja 8-vuotiaan tyttäreni väleihin. Ajattelin, että tällainen kokeilu paljoa ota, jos ei annakaan. (Maallisia, vanhempieni takausveloista johtuvia suruja olin toki selvitellyt kirjoittamalla jo vuosia).

Istunnossa minusta tuntui, kuin joku olisi keinuttanut minua, erityisen vahva tunne oli lantion seudulla. Itkin istunnon ajan vuolaasti ja kerroin tarinaa, jonka syntyperää en osaa järjellä selittää. Oliko se mielikuvitustani vai mitä, en tiedä, joka tapauksessa se tuntui ihmeellisen todelta ja mikä parasta: se helpotti. Istunnon jälkeisenä yönä rinnan, sydänchakran, aluetta poltteli, mutta tiesin, että se oli hyvää poltetta.

Vaikka tämä kuulostaa uskomattomalta, muutos alkoi tapahtua välittömästii: välit tyttäreeni muuttuivat heti hellemmiksi, ja vaikka
tietenkin riitoja riittää, tunnen eron. Osaan suhtautua lapseeni enemmän itsenäisenä ihmisenä kuin vain oman itseni jatkeena. (Ja
ihmeellistä kyllä, istunnon jälkeen elämässäni tapahtui monia merkittäviä juttuja myös työsaralla - mikä saattaa tietenkin olla
puhdasta sattumaa.)

Joka tapauksessa kokemus oli ikimuistettava, ja suosittelen lämmöllä kaikille, jotka sitä harkitsevat. Tosin se vaatii jonkin verran uskoa, avoimuutta ja omaa heittäytymistä, mutta tässä Merjan lämmin persoona auttaa. Vaikket "uskoisikaan" tähän järjelläsi, niin kokeile silti. Ehkä regressio ei aina ja kaikkien kohdalla toimi, mutta oma kokemukseni vakuutti minut.

Tiina Piilola




26.1.2011

Hei Merja !
Kiitokset ihanasta auragrafiasta = ) Latasin sen puhelimeen,että saan pitää sitä aina mukana.
Teksti oli myös sellaista, että ei siinä ollut mitään sellaista, mitä en voisi allekirjoittaa. Tuntuu aika ihmeelliseltä.
Odotan innolla,että pääsen käymään regressioistunnossa, toivon mukaan jo ensi kuussa... Vielä kerran kiitos !

Aurinkoa odotellessa
Maarit




22.12.2010

Merja teki minulle kauniin auragrafiatulkinnan 14.12.2010. Vaikutuin heti nähdessäni kuvan. Symboliksi
minulle oli henkimaailmasta annettu kissa, eläin jota olen aina suuresti ihaillut (vaikken ehkä itse varsinaisesti kissaihminen olekaan). Tunnistin itseni tulkinnasta muutenkin, ja oli hieno tunne löytää sieltä asioita, jotka olen juuri hetki sitten tajunnut - ja nyt saanut niihin vahvistuksen.

Tuntui myös tosi hyvältä ymmärtää, ettei minun tarvitsekaan olla samanlainen kuin muut. Kun olen
oma itseni, se riittää. Tulkinnassa oli myös paljon vinkkejä omaa hyvinvointia tukemaan, ja aion ehdottomasti
pitää ne mielessä. Tämä tulkinta tuli minulle juuri oikeaan aikaan, kiitos siitä Merja!
 
Lämpimin terveisin,
Riikka




4.12.2010

Kaunis kiitos, Merja,chakra cd:stäsi! Olet saanut siirrettyä siihen omaa, vahvaa voimistavaa ja rakkaudellista energiaasi. Ennen kaikkea siitä huokuu kaiken kattavaa Rakkautta, joka kerta kerran jälkeen vahvistaa, eheyttää olemaan sitä mitä oikeasti on.Sen kuunneltua on vahvempi ja kokonaisempi ihminen taas kohtaamaan elämän tuomat haasteet, iloiten heräämään uuteen
päivään. Kiitos,kiitos,kiitos ja Valoa upealle elämäntehtävällesi, Merja!

Iloa,
Jaana




15.9.2010

Olen ollut Merjan hoidoissa useaan kertaan. Pelkästään hänen läsnäolonsa luo rauhoittavan tunteen puhumattakaan siitä ilosta, jota hän viestittää! Olen saanut apua esimerkiksi erinomaisen huonoon itsetuntooni hypnoosin avulla. Sain mukaani myös cd-levyn, jota voin käyttää mikäli itsetuntoni sattuu välillä "rupsahtamaan". Vähään aikaan ei ole tarvinnut sitäkään käyttää, tunnen voivani hyvin.

Merjan antama regressiohypnoosi oli tosi mielenkiintoinen, itse asiassa olen ollut siinä parikin kertaa. Koin jotakin ainutlaatuista, piipahdin aikaisemmin eletyissä elämissä ja sain vastauksia itseäni vaivaaviin epäkohtiin, sellaisiin asioihin, joita en voinut ymmärtää, asioihin jotka"tökkivät" eikä niihin löytynyt selitystä. No, löytyihän niihin selitys - tosin ei tässä elämässä liittyviin tapahtumiin - vaan paljon, paljon aikaisempiin. Regressiohypnoosin (ja Merjan) avulla kykenin tunnistamaan ongelmani ja tiesin mistä se johtui. Saatoin siis unohtaa sen ja alkaa elää.

Haluan sydämestäni KIITTÄÄ Merja Sinua siitä avusta, jonka olet minulle antanut. Tiedän, että elämään kuuluu vastoinkäymisetkin; emmehän oppisi mitään jollei niitä ole - toisaalta- jos meille tarjotaan tilaisuus ymmärtää itseämme paremmin ja välttää pahimmat karikot- MIKSI EMME KÄYTTÄISI "OIKOTIETÄ".

Viimeisin kerta Merjan luona, vähän aikaa sitten, kun olin yksityisistunnossa ja sain viestejä rakkaalta äidiltäni henkimaailmasta.....se tunne, ja rakkaus, joka välittyi....KIITOS vielä, se tilanne oli niin koskettava ja sain niin paljon voimia. Syyllisyys, joka minua oli painanut siitä, etten ollut mielestäni riittävän paljon läsnä äitini eläessä, kun hän sairasti alzheimerintautia, on nyt poissa. Oma äitini vapautti minut rajan takaa Merjan avustuksella.

Vaikka voinkin hyvin, elämässä tulee tilanteita, jolloin apu on tarpeen. Minä tiedän mistä avun saan!

Lämpimin terveisin
Anne




29.3.2010

Minulla oli tässä alkuvuodesta 2010 erittäin rankka ajan jakso ja suunta oli vähän hukassa. Tiesin itsekin, että muutosta oli tehtävä, mutta sen tietyn muutoksen tekeminen tuntui niin pelottavalta, että tarvitsin apua. Sovimme siis Merjan kanssa ajan yksityismeedioistuntoon.

Istunnossa Merja sai selkeän yhteyden edesmenneeseen isomummooni. Häneltä tuli hyvin vahva viesti uskaltaa vain tehdä juuri se muutos, jonka itsekin tiesin tarpeelliseksi, mutta jota niin kovasti pelkäsin. (Merjalle en kertonut sanallakaan, mistä on kyse, vaan hän kanavoi kaiken puhtaasti). Merja sai myös ihan nimiä, joten olin hyvin vakuuttunut asiasta ja uskalsin tehdä tarvittavat ratkaisut. Olen hyvin kiitollinen tästä tarvitsemastani avusta ja rohkaisusta. Asiat ovat nyt paljon paremmin ja muutosta parempaan tapahtuu edelleen.

Kiitos Merja!!
- M.T. Jyväskylä-




26.1.2010

Hei,

Haluaisin kertoa teille Aurakuvasta ja sen tulkinnasta, jonka Merja teki minulle 18.01.2010. Hän oli piirtänyt sen etukäteen ennen meidän tapaamistamme. Kuvassa oli pääosassa kaksi Amaryllistä ja toinen niistä oli nupuillaan ja toisessa oli valtavan moni lehtinen kukka. Jo tuo kukka on minulle ollut lähiaikoina hyvin merkityksellinen ja oli aivan ihanaa, että Merja oli aistinut sen kuvaan mukaan pääosaan. Oli käsittämättömän ihanaa miten tarkasti hän oli saanut luettua eri osa-alueet minusta. Tuntui tosi mukavalta , kun hän oli bongannut juuri niitä asioita, jotka ovat minulle merkityksellisiä. Sain tulkinnassa itselleni apua moneen asiaan jota olin miettinyt yksikseni. Lisäksi minulla on tuo kaunis kuva seinälläni johon voin palata aina uudelleen ja uudelleen.

Kiitos sinulle Merja, kuljet selvästi oikeaa Valonpolkuasi. Tulen varmasti vielä toistekin Aurakuva- ja tulkinta istuntoosi.

Valoa kevääseen!
Marja




7.1.2010

Itsellä on ollut aina jonkinlainen kiinnostus etsiä ja löytää vastauksia elämän suuriin kysymyksiin. Välillä olen tuntenut myös pientä skeptisyyttä näihin ”henkimaailman juttuihin” ja välillä taas olen yrittänyt löytää ihmisiä joiden kanssa voisi sitten keskustella avoimesti ja ilman, että leimattaisiin ”oudoksi”, kun haluaisi tietää asioita ja kokemuksia esimerkiksi: reikistä, menneistä elämistä, meedioista, henkioppaista jne.

Kiinnostus henkimaailmaan yhteydenottamisesta varmaan omalla kohdalla on alkanut enemmän 2002, kun menetin läheisen ihmisen ja 2007 sain kokea myös toisen rakkaan ihmisen poismenon täältä. Tällaisten kokemusten jälkeen huomasin, että sitä on miettinyt enemmän ja enemmän, että mitähän meille tapahtuu kuoleman jälkeen ja onko tosiaan mahdollista vielä saada yhteys meille rakkaisiin ihmisiin.

Sain tietää Merjasta yhdeltä ystävältäni syksyllä 2009. Otin Merjaan yhteyttä ja keskustelimme aluksi puhelimessa kaikenlaisista asioista. Oli kiva huomata, että oli löytynyt ihminen jonka kanssa oli mukava ja helppo jutella näistä ”vähän erilaisista asioista”. Olimme uudestaan yhteydessä puhelimitse viikkoa ennen vuoden 2009 loppumista. Sovimme, että tapaisimme ke 30.12, ja minulla olisi mahdollisuus ottaa Merjan avulla yhteyttä henkimaailmaan ja katsoa, että saammeko millaisen yhteyden aikaan sinne.

Alussa vähän jännitti, koska tämä oli jotain ihan uutta itselle. Olin kyllä kuullut muutamilta tuttaviltani, että he olivat saanet viestejä vastaavanlaisissa tilaisuuksissa ja heille se oli hieno ja hyvä kokemus. Nyt kun itse koin sen asian Merjan luona, niin voi kyllä todeta, että se kokemus antoi itselleni vastauksia elämästä/kuolemasta. Me tosiaan jatkamme jossain muualla olemistamme, kun täältä maan päältä lähdemme sitten joku päivä, mutta sieltä pystytään olemaan yhteydessä tänne maan päälle. Tiedän 110% varmuudella, että keskustelin Merjan välityksellä isäni ja tyttöystäväni kanssa silloin. Uskon, että tämä hieno kokemus aloittaa itselläni uuden vaiheen omassa elämässäni ja halun oppia ja saada lisää tietoa henkisistä asioista.

Kiitokset vielä kerran Merjalle tästä avusta ja uudesta tiedosta mitä olen saanut kokea.
Ari (41v), Jyväskylä




14.10.2009

Kiitos Merja sinulle siitä, että olet ryhtynyt tähän Valon ja Rakkauden työhön. Kiitos näistä sinun sivuistasi, jotka ovat erittäin selkeät. Tässä haluan välittää muille, miten minä olen kokenut palveluita, joita olen kauttasi saanut. Olen saanut avun mm. polven nivelien kulumiin kontaktiparannuksesi kautta. Samoin erittäin ihanan kokemuksen hypnoosin kautta käydessäni katsomassa, mistä juontaa eräs tässä elämässä itseäni häiritsevä tunne. Oli ihanaa huomata, kuinka turvallisesti saattelit minut muutamien elämien läpi rauhoitellen aina tuon tunteen alkulähteelle. Kiitos siitä. Pidän myös suunnattomasti tuosta äänitteestä, jonka olet tehnyt ja toivonkin, että niitä tulisi lisää. Voin suositella lämpimästi kaikille palveluitasi.

Marja Vantaalta

 


5.10.2009

Olen ollut siunattu saadessani Merjan kautta parannusta monesti: sekä kontakti-parannusta ja kauko-parannusta.
Moninaiset kivut ovat korjautuneet, eikä vähäisimpänä hoitona ole ollut Merjan osallistuminen muiden healereiden ( parantajien ) kanssa syöpäni hoitoon, josta paranin täysin. Itse olen virallisen lääketieteen edustaja ammatiltani, joten tiedän kyllä milloin saan lahjaksi rakkaudesta " ihmeen", lääketieteellisen sellaisen. Olkoon se omassa ihmeitteni tulevassa ketjussa ensimmäinen, muunlaisia ihmeitä odotellessani.

Kiitollisena Anni-Helena




4.10.2009

Kävin Merjalla menneiden elämien hypnoosissa. Aihe mitä käsiteltiin ahdisti aikalailla siinä puolisen vuotta tämän matkaamisen jälkeen. Nyt about vuoden päästä siitä hypnoosista ja aiheesta samanlaisen tilanteen kohtaamisessa ei ollut ongelmia/ahdistuksia mihinkään suuntaa, mikä oli iloinen asia. Tiedä sitten mistä johtuu, mutta ainakin noita ahdistushetkiä auttoi kestämään se, että oli käynyt fiksaamassa sitä omaa ajattelua niihin aikaisemmin.Toivossa oli siis "helppo" elää (eläminenhän on aina niin helppoa!), ja nyt koko asian kanssa siis. Tuohon ahdistushetkeen liittyi kyllä muutenkin suuria elämänmuutoksia, että missä syy ja missä seuraus, niin siinäpä pohdinta. Mutta uskon, että tuosta matkasta oli apua ja se rauhoitti ja selkiytti omaa mieltä halutun asian käsittelyssä.

Eli kiitos vielä onnistuneen retken johdatuksesta!
S.K.




4.10.2009

Olen käyttänyt Merjan apua monesti; sekä selvinnäköä- kysymällä puhelimessa jostain itselleni ajankohtaisesta ja tärkeästä asiasta/ihmisestä elämässäni, sekä saanut häneltä ns.klassisen meedio-istunnon. Joka kerta olen avautunut näkemään ja ymmärtämään piilossa olevia asioita, jotka ovat helpottaneet valintojani sekä arjessa, että henkisessä elämässä. Meedio työsketelyssään Merja on kanavana ollut kirkas ja rakkaudellinen- henkimaailmasta tulijat ovat olleet selkeästi tunnistettavissa, ja viestit ovat palvelleet juuri sen hetkisiä tarpeita- olkoot ne olleet työhön, ihmissuhteisiin tai elämäni muutoksiin liittyviä asioita. Siksi odotan ilolla sen Valosta tulevan rakkauden kannattelemana myös niitä tulevia tapahtumia, joista verhoa on raotettu ja tietoa annettu Merjan kautta elämää kuljettamaan polullani eteenpäin.

A.H., Helsinki 




1.10.2009

Hei sivusi on oikein selkeät ja hyvät.
Tilasin sinulta sen puhelinkonsultaation jossa oppaani kertoi viestiä minulle.
Täytyy sanoa,että olen lukennut sen monta kertaa ja en oikein pääse siihen käsiksi työasiaahan se kosketti ja en kyllä opiskelemaan haluaisi lähteä ja kunnallisessa työpaikoissa tarvitaan aina pätevyyttä vanhusten hoitamiseen.Oppaani kehoitti sanomaan läheisille ihmisille ,että haluaisin tehdä ihmisläheisempää työtä niin olen tehnyt mutta tässä sitä vielä ihmetellään.

Odotellaan nyt sitten kaikella on aikansa.
Marita




28.9.2009

Kävin hypnoosissa syksyllä 2008 Merjalla.
Jännitti , mutta yllättävän helposti rentouduin, ja koin kummia mielestäni.
Jälkeenpäin palaan usein aikaansaatuun matkaan ja tunnelmaan.
Oli kun ikkuna olisi avattu jonnekin tuohon lähelle, tiedän sen olevan siinä ja antavan outoa voimaa
(joku psykedeelinen juttu).

Koin jotain, joka avasi - ei silmiä- vaan jotain tietoisuudessa. Tosi vaikea selittää.
Tuli vahva olo, luottava. Oli ja kosketti RAKKAUS.

Kiitos Merja vieläkin.
Tarja